Hyppää pääsisältöön

Nuorten erityisgolfryhmän toiminta, Tampereella 2019

Julkaistu 3.4.2019
Suomen HCP Golf ry

Pirkanmaan Golf järjesti kesällä 2017 ensimmäistä kertaa koskaan nuorille erityisgolfareille tarkoitetun oman alkeisryhmän. Ryhmä on tarkoitettu liikunta- ja kehitysvammaisille nuorille. Ohessa Aamulehden tekemä video ryhmästä. Kaudelle 2018 toimintaa kehitettiin ja laajennettiin ja siitä tuli ympärivuotista. 

Tervetuloa kaikkien aikojen golfkesään 2019! Nuorten erityisgolfryhmä harjoittelee touko-elokuussa Messukylän golfkentän (Kivikirkontie 23) harjoitusalueilla viikoittain ammattilaisopettaja Anu Alpin johdolla. Kesällä käymme myös ohjatusti kiertämässä Par-3 kenttää ja järjestämme muita oheistapahtumia.

Harjoituksiin toivotaan avustajaa mukaan kaikille niille ketkä sitä tarvitsevat. 

Suuren kysynnän vuoksi kaudella 2019 toimii kaksi ryhmää, jotka harjoittelevat keskiviikkoisin klo 16.00-17.00 sekä 17.00-18.00. Ryhmäjako tehtiin ensimmäisellä kerralla ke 8.5. Uudet toimintaan mukaan tulevat nuoret tulkaa ensisijaisesti mukaan klo 16-17 ryhmään!

Kesäkaudella osallistujilta peritään osallistumismaksu, jonka suuruus ilmoitetaan myöhemmin. Aikaisempaa kokemusta golfista ei vaadita. Meiltä löytyy lainamailat ja välineet. Mikäli innostus lajiin puhkeaa, suosittelemme omien mailojen ja bägin hommaamista. Tarjoamme osallistujille myös ilmaisen mahdollisuuden suorittaa Green Card kauden aikana sekä liittyä seuran jäseneksi ilman liittymismaksua pelkällä jäsenmaksulla. 

"Haluamme panostaa erityisgolfiin kahdesta syystä. Ensinnäkin haluamme olla mukana tarjoamassa monipuolisia urheilumahdollisuuksia liikunta- ja kehitysvammaisille nuorille. Golfin parissa tulee paljon positiivisia onnistumisen kokemuksia sekä mahdollisuuksia haastaa itseään kehittymään. Toisekseen haluamme mainostaa lajiamme sekä erityisesti seuraamme uudelle käyttäjäryhmälle. Pirkanmaan Golf Messukylässä Tampereella toivottaa kaikki tervetulleeksi golfin pariin."

Katso lisätietoja https://www.golfkeskusmessukyla.fi/juniorit/kehitysvammaisten-nuorten-golfharjoittelu

Tervetuloa Messukylään.

Yhteistyökumppanimme

Suomen Paralympiakomitea ry

Viking Lime

Handigolf