Hyppää pääsisältöön

Special Olympics Unified golf kiertue päättyi

Julkaistu 17.7.2022
Kankainen
Nokia
Kokkola
Pronssi
Hopea
Kulta

Vuonna 2022 Special Olympics Golfin Unified kiertueen kaikki kolme osakilpailua on käyty. Kolmen osakilpailun kiertue starttasi Kankaisten golfista 1.6.2022, samaan aikaan kuin Respecta Tourin Kankaisten osakilpailun EDGA pelaajat kiersivät kenttää. Oli mahtavaa nähdä innostus Unified golffareiden kasvoilla kun Tero Peltola, Petri Takkunen ja muut olivat samaan aikaan kisaamassa. Kuusi paria lähti matkaan noin puolen tunnin päästä viimeisestä EDGA -ryhmästä ja maaliin tultiin kerta kaikkiaa peräperään nauruissa suin.

Toinen osakilpailu käytiin 16.6.2022 Nokia River golfin River kentällä, aurinkoisessa mutta tuulisessa säässä. Startteri sai lähettää matkaan seitsemän paria, ihan uusia ensi kertalaisia oli mukana kuten oli Kankaisten Goflissakin. Keli helli ja kenttä oli erinomaisessa kunnossa, jotkin greenit vielä vähän pomppuiset.

Viimeinen osakilpailu oli muista muista poiketen vain 9r mittainen, koska Kokkola golfissa on oma pienryhmänsä. Näistä pienryhmäläisistä 13.7.2022 lähtöviivalle tuli viisi paria, kaiken kaikkiaan kisassa oli mukana kahdeksan paria. Kyllä oli mahtavaa nähdä näiden uusien pelaajien intoa kentällä partnereidensa kanssa. Vanhat konkarit toivat omaa osaamistaan ja näyttivät miten jokainen pelaa omalla tavallaan ja nauttii golfista. Kokkolassa oli ilo pelata huippu hyvillä greeneillä, kuulemma pallo meni sinne minne pelaaja tahtoi (ainakin välillä).

Koko kiertueella oli mukana yhteensä 14 paria! Nyt on näyttöä siitä, että tätä sarjaa tarvitaan. Golfliiton kanssa jatkoa mietitään ja pelaajien toivomukseen useammasta kisasta yritetään vastata.

Jokaiseen kisaan erinomaiset palkinnot lahjoitti Catmando! Kiitos lahjoittajalle, sinne lähti kiertueen voittajan patrnerin kultamitali. Kiertueen voitto meni toistamiseen Kankaisten golfiin Jere Suomiselle, jolla oli joka kisassa eri partneri. Hopealle Onni (WGCC) ja Kimi Hellman (SaG), pronssia Johannes  (PirG) ja Juha Karti (TG).

Yhteistyökumppanimme

Suomen Paralympiakomitea ry

Viking Lime

Handigolf